Kesä alkaa kääntymään kohti syksyä ja on minun aikani huokaista ja siirtyä kohti tulevia seikkailuita. Ennen sitä on kuitenkin hyvä muistella, mitä viimeiset kolme kuukautta Yli-Marolan kotieläinpihalla vastuuohjaajana/eläintenhoitajana ovat antaneet.
Viime kesästä lähtien marssin – ja ryömin – armeijan maastokuvioidussa kuosissa, kunnes maaliskuussa oli aika palata siviilielämän pariin. Suunnitelma kesästä ulkomailla hevostöissä oli jo lähes lukkoon lyöty, kun maailmalla alkoi tapahtua ennennäkemättömällä tavalla. Ja kuinka ollakaan, niin kuin muidenkin, myös minun suunnitelmani syöksyivät takavasemmalle. Hanskojen lyöminen tiskiin ei tullut kysymykseenkään: ”Ei saa jäädä tuleen makaamaan”, kaikui vielä raikkaana korvissani. Ja näin alkoi töiden hakeminen täältä Suomesta. Kaikki kuitenkin vaikutti työpaikkojenkin saralla epävakaalta: ilmoitukset netissä vähenivät, haastatteluja peruttiin, suunnitelmista ei uskallettu pitää kiinni.
Eräänä kevätiltana työilmoitus vapaasta eläintenhoitajan paikasta kuitenkin välähti eteeni. Ei tarvinnut toiste pohtia, pitäisikö hakea, sillä kotieläinpiha on jo lapsuudesta tuttu ja tärkeä paikka, jossa on päässyt ihailemaan eläimiä, oppimaan uutta kerhoissa ja myöhempinä vuosina nauttimaan kahvilan antimista ystävien kanssa. Aiempi kokemus eläinten hoitamisesta ja erityisesti ratsastustaustani vuoksi myös suuremmista eläimistä toi lisää itsevarmuutta hakemiseen. Ja näin, tietysti hieman jännittävän ryhmähaastattelun jälkeen paikka olikin minun. Jännitys tulevasta kesästä, työttömäksi jäämisestä ja sosiaalisesta eristymisestä ratkesi ja aloin odottamaan innolla töiden alkua.
Kesätyöt pyörähtivät käyntiin ja huomasin pian, että vaikka olin uusin työntekijä, oli myös muilla opeteltavaa uusien käytäntöjen kanssa. Turvaetäisyydet ja hygienia oli huomioitava kaikessa toiminnassa täysin uudella tavalla, joka oli johtanut uusiin toimintatapoihin. Työhön perehtyminen sujui avoimella mielellä hyvin, eikä työkavereiden kanssa tarvinnut jännittää. Vastuuohjaajana eläintenhoitajan tehtävien lisäksi työhöni kuului myös toisten ohjaaminen ja auttaminen parhaani mukaan, kuin myös 6-12 vuotiaille suunnattujen kesäleirien vetäminen. Armeijasta jääneestä kankeudesta oli pakko pyristellä pois ja jouduin pohtimaan omaa johtamistapaani täysin erilaisessa ympäristössä ja sain huomata, miten paljon aiheessa on opittavaa. Nautin uusista oivalluksista niin erilaisten ihmisten kuin eläintenkin kanssa. Näin kesän jälkeen voin kertoa, että työ todella antaa paljon uusia taitoja useilla eri osa-alueilla, eikä mikään ole hienompaa kuin uuden oppiminen.
Ehkä lempipiirteeni tässä työssä oli, että jokainen päivä on erilainen: eläinten ja lasten kanssa kun voi sattua ja tapahtua vaikka mitä, mutta päivän päätteeksi töistä voi lähteä hymyssä suin. Välillä harjoiteltiin agilityä vuohien kanssa ja leikittiin piilosta, välillä istuttiin alas puhumaan alueen historiasta vanhempien asiakkaiden kanssa. Saman päivän aikana tuli telmittyä vuohien ja lampaiden kanssa, pyöritettyä kahvilaa, vedettyä talutusratsastusta ja lenkitettyä laamoja. Tekemisestä ei ollut puutetta, mikä ei haitannut, kun työ oli mielekästä. Eläinten hoitaminen toi piristystä sadepäiviinkin ja vaati valppautta tarkkailla, että kaikki voivat hyvin. Eikä kaikki ollut täysin uutta – välillä iltaisin pääsin jälleen kertaamaan ryömimistä etsiessäni kilpikonnia aitauksestaan.
Nyt eläimet on haikein mielin saatettu pois pihalta tämän kesän osalta ja viimeiset hetket – ainakin toistaiseksi – tässä työssä ovat käsillä. Tulevaisuus on avoinna, mutta entistä suuremmalla itsevarmuudella ja uusilla taidoilla on hyvä jatkaa eteenpäin. Aivan ensimmäisenä aion nauttia muutaman viikon lomaa – onneksi lupaillaan vielä ainakin muutamia lämpimiä päiviä – ja pohtia sitten, mihin suunta vie töiden ja opintojen kannalta.
Nea Holopainen
kesän 2020 eläintenhoitaja
Viime kesästä lähtien marssin – ja ryömin – armeijan maastokuvioidussa kuosissa, kunnes maaliskuussa oli aika palata siviilielämän pariin. Suunnitelma kesästä ulkomailla hevostöissä oli jo lähes lukkoon lyöty, kun maailmalla alkoi tapahtua ennennäkemättömällä tavalla. Ja kuinka ollakaan, niin kuin muidenkin, myös minun suunnitelmani syöksyivät takavasemmalle. Hanskojen lyöminen tiskiin ei tullut kysymykseenkään: ”Ei saa jäädä tuleen makaamaan”, kaikui vielä raikkaana korvissani. Ja näin alkoi töiden hakeminen täältä Suomesta. Kaikki kuitenkin vaikutti työpaikkojenkin saralla epävakaalta: ilmoitukset netissä vähenivät, haastatteluja peruttiin, suunnitelmista ei uskallettu pitää kiinni.
Eräänä kevätiltana työilmoitus vapaasta eläintenhoitajan paikasta kuitenkin välähti eteeni. Ei tarvinnut toiste pohtia, pitäisikö hakea, sillä kotieläinpiha on jo lapsuudesta tuttu ja tärkeä paikka, jossa on päässyt ihailemaan eläimiä, oppimaan uutta kerhoissa ja myöhempinä vuosina nauttimaan kahvilan antimista ystävien kanssa. Aiempi kokemus eläinten hoitamisesta ja erityisesti ratsastustaustani vuoksi myös suuremmista eläimistä toi lisää itsevarmuutta hakemiseen. Ja näin, tietysti hieman jännittävän ryhmähaastattelun jälkeen paikka olikin minun. Jännitys tulevasta kesästä, työttömäksi jäämisestä ja sosiaalisesta eristymisestä ratkesi ja aloin odottamaan innolla töiden alkua.
Kesätyöt pyörähtivät käyntiin ja huomasin pian, että vaikka olin uusin työntekijä, oli myös muilla opeteltavaa uusien käytäntöjen kanssa. Turvaetäisyydet ja hygienia oli huomioitava kaikessa toiminnassa täysin uudella tavalla, joka oli johtanut uusiin toimintatapoihin. Työhön perehtyminen sujui avoimella mielellä hyvin, eikä työkavereiden kanssa tarvinnut jännittää. Vastuuohjaajana eläintenhoitajan tehtävien lisäksi työhöni kuului myös toisten ohjaaminen ja auttaminen parhaani mukaan, kuin myös 6-12 vuotiaille suunnattujen kesäleirien vetäminen. Armeijasta jääneestä kankeudesta oli pakko pyristellä pois ja jouduin pohtimaan omaa johtamistapaani täysin erilaisessa ympäristössä ja sain huomata, miten paljon aiheessa on opittavaa. Nautin uusista oivalluksista niin erilaisten ihmisten kuin eläintenkin kanssa. Näin kesän jälkeen voin kertoa, että työ todella antaa paljon uusia taitoja useilla eri osa-alueilla, eikä mikään ole hienompaa kuin uuden oppiminen.
Ehkä lempipiirteeni tässä työssä oli, että jokainen päivä on erilainen: eläinten ja lasten kanssa kun voi sattua ja tapahtua vaikka mitä, mutta päivän päätteeksi töistä voi lähteä hymyssä suin. Välillä harjoiteltiin agilityä vuohien kanssa ja leikittiin piilosta, välillä istuttiin alas puhumaan alueen historiasta vanhempien asiakkaiden kanssa. Saman päivän aikana tuli telmittyä vuohien ja lampaiden kanssa, pyöritettyä kahvilaa, vedettyä talutusratsastusta ja lenkitettyä laamoja. Tekemisestä ei ollut puutetta, mikä ei haitannut, kun työ oli mielekästä. Eläinten hoitaminen toi piristystä sadepäiviinkin ja vaati valppautta tarkkailla, että kaikki voivat hyvin. Eikä kaikki ollut täysin uutta – välillä iltaisin pääsin jälleen kertaamaan ryömimistä etsiessäni kilpikonnia aitauksestaan.
Nyt eläimet on haikein mielin saatettu pois pihalta tämän kesän osalta ja viimeiset hetket – ainakin toistaiseksi – tässä työssä ovat käsillä. Tulevaisuus on avoinna, mutta entistä suuremmalla itsevarmuudella ja uusilla taidoilla on hyvä jatkaa eteenpäin. Aivan ensimmäisenä aion nauttia muutaman viikon lomaa – onneksi lupaillaan vielä ainakin muutamia lämpimiä päiviä – ja pohtia sitten, mihin suunta vie töiden ja opintojen kannalta.
Nea Holopainen
kesän 2020 eläintenhoitaja
