Jaa te luulitte, että Kelan hakemukset on hankalia?

Evira, ETT, pitopaikkatunnus, TRACES, asiakastunnus, aggregaattikoodit,valvova eläinlääkäri, liitteet 1 ja 2, sekä eläinkuljettajakoulutus. Sata sähköpostia päivässä ja puhelinlangat laulaa ympäri Suomen, että jokaisen pienen nippelin asiantuntija saadaan siunaamaan hullutukset. Turhautunutta sadattelua ja ilon hihkauksia vihreille valoille. Muistilistan sisällä muistilista ja ajatukset heittämässä häränpyllyä.
Esimiehen uhkaus ”jos tämä ei onnistu, mä en avaa kotieläinpihaa”.

Tätä se on, hullun unelman konkretisointi. Kai me sitten pistetään tämäkin onnistumaan, failure is not an option.

Kaiken tämän byrokratian pyörissä pääsee ehkä turhautuneita huokauksia, mutta kaikki tämä veivaaminen on saanut aikaan jotain uskomatonta: Suomessa ei ole sinikielitautia, vesikauhutapauksia ei ole virallisesti todettu kymmeneen vuoteen ja Baltiassa jylläävä Afrikkalainen sikarutto ei meidän possuihin pääse käsiksi.
Kakkutaikinaakin lapsukaisille uskaltaa syöttää ilman 60% salmonellatartunnan uhkaa. Katoksen alla kanaset ovat suojassa taivaalta tulevilta lintuinfluenssapommeilta.

Meitä ei uskota muualla Euroopassa. Miten meillä voi olla asiat näin uskomattoman hyvin, huijataanko me?
Ei me huijata, me ollaan pidetty huoli siitä, että meillä eläimet ovat terveitä, tuottavat meille puhdasta, antibiootitonta ravintoa ja työllistävät meitä, minuakin!  Ja kaikkia niitä Eviran virkamiehiä ja ETT:n erikoiseläinlääkäreitä ja AVI:n asiantuntijoita, jotka ovat reagoineet jokaiseen kysymykseen, avunpyyntöön ja hätähuutoon uskomattomalla ammattitaidolla, nopeudella, ystävyydellä, sekä kannustuksella.

Kuukauden päästä tämä vääntö on toivottavasti ohi, hullut unelmat sylissä, saappaat mudassa ja pääsen esittelemään teille kaikille sen, minkä eteen täällä juuri nyt paiskotaan töitä. 

-Henna, projektityöntekijä