tiistai 7. huhtikuuta 2020

Nuoret karanteenissa: blogihaaste


Työttömän nuoren ajatuksia poikkeustilasta


Heräsin tänään klo 08.45 ja ajattelin että, “taas uusi samanlainen päivä”. Olin klo 9.15 työporukan kanssa aamupalaverissa puhelun kautta, kuten joka arkipäivä, ja mumisin puhelussa. Olen tällä hetkellä karanteenissa pienen nuhan takia. 

Joten tämä koronavirus tuntuu ahdistavan mieltä enemmän kuin luuletkaan.
En voi nähdä oikeastaan ketään, ja se on tässä asiassa huonoin juttu.
Olen tottunut siihen, että pystyn näkemään perhettäni ja ystäviäni aina kun haluan, ja nyt se ei vaan onnistu. No positiivinen asia on että, lähetin hakulomakkeet kouluihin. Huonompi juttu on että, tuleeko meillä hakijoilla olemaan pääsykokeet, ja milloin sitä kouluun edes pääsee.

Ainiin ei unohdeta kesätöitä. Niin hain siis kesätöihin, ja näin työttömänä tahtoisin töihin missä voin itse ansaita rahani. Niin aika huono homma, jos en saa kesätöitä tämän takin.

Puhutaanpa vaikka somesta. Some on kyllä suoraan sanoen ihan hullu paikka.
Kuvitelkaa se niin että, jos asuisit vaikka jossain ihanilla vuorilla yksin, ilman internettiä. 
Sinulla ei olisi mitään tietoa tästä tilanteesta, ja olisit varmasti aika iloinen ja rentoutunut.
Mutta some se on hullu, selaan päivittäin somea puhelimesta, ja kun avaan esim. Facebookin niin tulee pelkkiä uutisia koronasta kun joku on kuollut, tai jotain pahempaa. Sitä pelkoa oikein tyrkytetään ihmisille. Olen itse ns. Elänyt minun paniikki vaiheen, ja nyt vain ohitan kaikki korona uutiset. Katson mieluiten kissavideoita,  joista tulee hyvä mieli. En luen jotain mistä en ole edes varma onko se totta. Ja ymmärrän että, tämä asia on vakava, ja se kuuluu ottaa vakavasti. Jotta selviydymme tästä kaikki terveinä.

No puhutaanpa positiivisista puolista. Ulkona on ihan hirveä sää, ja minun ei tarvitse mihinkään lähteä, se on suuri plussa. Voin hyvällä omatunnolla katsoa esim. Netflixsia koko päivän, ja pitää sarjamaratonin. Minulla on vihdoin aikaa lukea kirjani loppuun, ja tehdä kevätsiivous. 

Mutta haluan sanoa kaikille että, kyllä tämä tästä. Ja kyllä me selvitään. Ehkä voin kertoa tästä poikkeustilasta lapsenlapsilleni monen vuoden päästä. Siinäpä olisi tarina.

Kirjoittajana,
Maria Mehiläinen,
etätyökokeilija
Lahden 4H-yhdistys ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti